Otsikko olisi voinut myös lisätä "mennä" sanan, mutta tätä äitiä jopa haluttais mennä töihin, töitä vaan ei tunnu löytyvän. Myönnän, että olen lähettänyt hakemuksia tässä reilun puolen vuoden työttömyysjakson aikana melko laiskasti, mutta kaikkiin lähettämiini olen panostanut 100 % enkä ole vielä kertaakaan päässyt edes haastatteluun! Olen mielestäni hakenut osaamistani vastaavaa työtä ja hakemukset ovat olleet samantyylisiä kuin ne, joilla olen aiemmin löytänyt töitä. Olen hakenut myös pariin otteeseen siihen samaan paikkaan, jossa olin töissä ennen viimeisintä raskautta ja sieltäkin on tullut bumerangina vastaus että "kiitos hakemuksestasi, et nyt ollut valittujen joukossa". Tänään en löytänyt mol:sta mitään kiinnostavaa ja syksyn pimetessä alkaa pikkuhiljaa vähän jurppia tämä neljän seinän sisällä kököttäminen.
Motivaatiota ja innostusta ja aikaa uran luomiseen ois nyt varmaan enemmän kuin koskaan ennen. Siksi en mihin tahansa työhön edes kuvittele hakevani (lehtimyynti, mäkkärin kassa yms.) vaan haluan löytää sen työn, joka oikeasti kiinnostaa ja jossa vois olla kehitysmahdollisuuksia. Väkisinkin vaan nousee mieleen kysymys, että enkö enää kelpaa työmarkkinoille kahden pienen lapsen työttömänä kotiäitinä?! Eikö pienten lasten äitiä voi palkata, kun on pelko siitä, että se jää heti kotiin sairastavien lasten kanssa? Pitäisikö työhakemuksessa alkaa valehdella ja jättää pois tieto lapsista? Tai mainita että lapsia en enää tee ja nämä kaksikin on poikkeuksellisen kilttejä ja terveitä...
En yhtään ihmettele, että pitkään kotona lasten kanssa olleet äidit perustavat lastenvaatekauppoja ja -kirppareita nettiin tai livenä. Itsekin jo mietin puolivakavasti lasten kenkäkaupan perustamista, vaikkei itsellä mitään kokemusta ko. alalta olekaan. Helpoinhan se ois kun itse itsensä työllistäis. Kun on tarpeeksi pitkään ollut kotona, niin kyllähän se työn hakemisen kynnys on noussut melko korkeaksi. Tuntuu ettei kelpaa mihinkään ja aiemmin hankitusta koulutuksesta / työkokemuksesta ei ole mitään hyötyä, tieto on vanhentunutta. Kotiäitinä hankittua pitkää pinnaa tai organisointikykyä ei monikaan työnantaja tunnu arvostavan.
Vai pitäiskö sittenkin alkaa tehtailla noita lapsia? Helpompaa ois tulla paksuks kuin löytää töitä. No, ehkä ei tähän 58 neliön kaksioon enää yhtään enempää vekaroita... Jatkan (epätoivoista) työnhakua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti